Uutiset

EtusivuTeatteri » Uutiset

UUSI TOIMINNANJOHTAJA VALITTU



Pyynikin kesäteatteria jo kuudentoista vuoden ajan luotsannut Jari Nieminen jättäytyy tehtävästään tämän kesän jälkeen. Pyynikin kesäteatterisäätiön uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin Hanna Suurhasko.

 

- Pyynikin toiminnanjohtajan paikka herätti suurta kiinnostusta ja hakemuksia tuli lähes kolmekymmentä. Valinta kohdistui Suurhaskoon, koska hänellä on laaja-alaista kokemusta kesäteatteritoiminnasta ja myös näkemystä toiminnan kehittämiseksi, Pyynikin kesäteatterisäätiön hallituksen puheenjohtaja Kai Hintsanen kertoo.

 

Syksyllä pestinsä aloittava Suurhasko siirtyy Pyynikin kesäteatterin toiminnanjohtajan tehtävään Samppalinnan Kesäteatterista. Hän haluaa muun muassa osallistaa yleisön teatterin toiminnan kehittämiseen.

- Tarkoituksenani ei ole myllertää asioita pyörremyrskyn lailla, vaan ensin perehtyä tehtäväkenttääni rauhassa. Varmaa kuitenkin on, että kotimainen ohjelmistoprofiili säilyy, toteaa Suurhasko.

 

TAIVAAN TULET SAA ENSI-ILTANSA TÄNÄÄN 

Pyynikin kesäteatterissa saa tänään ensi-iltansa Taivaan tulet, jonka on näytelmäksi sovittanut ja ohjannut Olli-Matti Oinonen Kuopion kaupunginteatterista. Esityskausi kestää 6.8.2016 asti.

 

Lue Suurhaskon haastattelu AAMULEHDESTÄ.

 

 

Pyynikin kesäteatteri 2016: TAIVAAN TULET
Esityskausi 14.6.-6.8.2016, ENSI-ILTA 17.6.2016

Lipunmyynti Lippupiste, Tampereella myös Kulttuurimyymälä Aplodi.


Takaisin uutisiin
Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito