Uutisarkisto

EtusivuTeatteri » Uutiset » Uutisarkisto

PYYNIKKI-ILMIÖ KESÄLLÄ 2019



Pyynikki-ilmiö tuo jälleen kotimaisen musiikin tähtiä Tampereen kesään:

Pyynikin kesäteatterin lavalle nousevat Vesterinen Yhtyeineen, Pentti Hietanen, Jean S., Club for Five ja Steve ’n’ Seagulls.

 

Jo kolmatta kertaa järjestettävä Pyynikki-ilmiö on saanut vankan jalansijan Tampereen monipuolisessa kesätapahtumakirjossa. Ilmiö-tuotanto Oy:n tuottama tapahtumakokonaisuus tuo heinä-elokuussa Tampereelle Pyynikin kansallismaisemaan kotimaisen musiikin tähtiä viitenä kesäisenä sunnuntai-iltana.

- Ensi kesälle on onnistuttu saamaan jälleen timanttinen kattaus kotimaisia huippuartisteja. Livemusiikki ja kesäteatterin ainutlaatuinen miljöö ovat lyömätön yhdistelmä, ja odotamme tietysti kesäistä, hillitöntä paahtamista niin yleisöltä kuin artisteiltakin, sanoo promoottori Jukka Tallgren Ilmiö-tuotanto Oy:stä.

 

Pyynikki-ilmiön starttaa 7.7.2019 loppuunmyytyjä keikkoja ympäri Suomen tarjonnut ja erittäin kovana livebändinä tunnettu Vesterinen Yhtyeineen. Yhtyeen viimekesäinen Pyynikin keikka sai yleisön hurmokseen. Samaa voidaan odottaa tänä kesänä.
14.7.2019 Ilmiötä jatkaa Pirkanmaan oma tähti, monipuolisen laulutaiteen esittäjänä tunnettu tenori Pentti Hietanen, joka saa seurakseen Pyynikin lavalle supermusikaalisesta perheestään vaimonsa Heinin sekä tyttäret Iinan ja Roosan.

21.7.2019 Pyynikillä viihdyttää uudistunut, Suomen parhaaksi bilebändiksikin tituleerattu Jean S., joka saapuu Pyynikille nostamaan kannat kattoon upouuden kokoonpanon voimin. Suomen energisimmän bilebändin solistitroikassa loistavat Erika Vikman, Sami Hintsanen ja Mikael Saari.

Kesän neljäs yhtye Pyynikillä on suosittu Club for Five, joka niin ikään saapuu Pyynikille ensimmäistä kertaa 28.7.2019 Energisistä esiintymisistään sekä eri musiikkityylien saumattomasta yhdistelykyvystään tunnettu yhtye esittää Pyynikillä parhaita suomalaisia lauluja, niitä rakkaimpia säveliä ja muita tuttuja kappaleita upein a cappella -sovituksin.

Pyynikki-ilmiön kesän päättää 4.8.2019 jo kolmatta kertaa Ilmiö-lavalle asteleva Suomen bluegrass-lähettiläs Steve ’n’ Seagulls, joka lupaa laittaa Pyynikillä paaliralliksi!

- Pyynikillä olemme vierailleet jo kahtena edellisenä kesänä ja mukavahan sinne on jälleen tulla. Keikkapaikkana kesäteatteri ei ole ihan tavallisimmasta päästä, joten se on erittäin mukavaa vaihtelua ja tunnelma on ollut aina hyvä! Satoi tai paistoi, niin luvassa on rapsakat iltamat hienossa miljöössä, iloitsee yhtyeen laulaja, balalaikkaa, mandoliinia ja akustista kitaraa soittava Tomi ”Remmel” Tajakka.

 

PYYNIKKI-ILMIÖN KEIKAT 2019

SU 7.7. VESTERINEN YHTYEINEEN

SU 14.7. PYYNIKILLÄ LAULAVAT HIETASET

SU 21.7. JEAN S.

SU 28.7. CLUB FOR FIVE – PARHAAT KOTIMAISET

SU 4.8. STEVE'N'SEAGULLS

 

Kaikkien keikkailtojen showtime on 19.30. Liput kaikkiin tapahtumiin ovat myynnissä Lippupisteessä.

***

LISÄTIEDOT:
ilmiotuotanto.fi/pyynikkiilmio

facebook.com/pyynikkiilmio

Liput: lippu.fi/Pyynikkiilmio


Takaisin uutisiin
Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito