Uutiset

EtusivuTeatteri » Uutiset

MALTTI JA VALTTI KESÄLLÄ PYYNIKILLÄ



Pyynikin kesäteatterissa nähdään ensi kesänä myös lastenteatteria. Pikku Kakkosesta tutut Maltti ja Valtti seikkailevat Pyynikillä Taivaan tulet -esitysten välipäivinä.

 

Tehtävä mummolassa on musiikkipitoinen näytelmä koko perheelle.  Se perustuu tv:n lastenohjelmista suuren suosion saaneiden Maltin ja Valtin hahmoihin, sekä syksyllä 2014 julkaistun lasten kuvakirjan tarinaan. Näytelmän kantaesitys saa ensi-iltansa 10.7.2016 Pyynikin kesäteatterissa, Tampereella.

Pyynikin kesäteatterissa ei ole toteutettu lapsille suunnattua koko perheen näytelmää vuoden 1996 jälkeen. Maltti ja Valtti: Tehtävä mummolassa -näytelmä tuo lastenteatterin takaisin Suomen yhdelle tunnetuimmista ja vetovoimaisimmista kesäteatterinäyttämöistä. Näytelmä nostaa ammattilaisten voimin tehdyn lapsille suunnatun kesäteatterin yhdeksi harvoista tuotannoista Pirkanmaalla.

 

Tehtävä mummolassa -kirjan ovat kirjoittaneet Maltin ja Valtin alkuperäisesittäjät ja hahmojen luojat Jerry Mikkelinen ja Jussi Ollila. Mikkelisen ja Ollilan lisäksi rooleissa nähdään näyttelijät Marika Heiskanen ja Jaakko Väisänen. Näytelmän ohjaa Pekka Heikkinen ja tuotannosta vastaa Kulttuuriosuuskunta Kaje, tuottaja Susanna Ihanus.

 

Maltti ja Valtti: Tehtävä mummolassa -näytelmän esitykset ovat heinä-elokuussa Pyynikin kesäteatterilla. Liput myynnissä Holvi-verkkokaupassa.

 

Lue lisää Maltin ja Valtin nettisivuilta.

 

 

Pyynikin kesäteatterissa järjestettävät erilliset tapahtumat löytyvät kootuusti MUUT TAPAHTUMAT -sivulta.


Takaisin uutisiin
Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito