Uutiset

EtusivuTeatteri » Uutiset

KESÄLLÄ 2019 UUSI KOTIMAINEN KANTAESITYS



Ensi kesänä Pyynikin kesäteatterissa nähdään komedia Nuotin vierestä, joka saa ensi-iltansa 14.6.2019.

Ihmissuhdekomediassa insinööri Artolla on elämässä selvät sävelet määrätietoisen vaimonsa viisivuotissuunnitelman toteuttajana, kunnes äiti ja kohtalo puuttuvat peliin. 

 

Kotimaisen kantaesityksen ohjaa Ola Tuominen, joka saapuu Pyynikin kesäteatteriin ensimmäistä kertaa ohjaajaksi. Aiemmin hänet on nähty Pyynikillä näyttelijänä.

 

Vuonna 2016 julkaistuun elokuvaan pohjautuvan teoksen dramatisoi alkuperäiskäsikirjoittaja Johanna Hartikainen yhteistyössä Tuomisen ja kesäteatterin toiminnanjohtaja Hanna Suurhaskon kanssa. 

 

Päärooleissa esiintyvät näyttelijät julkaistaan myöhemmin.

 

Nuotin vierestä -esityksen lipunmyynti alkaa tiistaina 16.10.2018.

Lipunmyynti Lippupiste, Tampereella myös Kulttuurimyymälä Aplodi ja Pyynikin kesäteatterin ryhmämyynti.

 

Myös lastenteatteria

 

Suomen Kiertueteatterin ja Pyynikin kesäteatterin kesän 2019 koko perheen näytelmä julkistetaan loppuvuodesta.

 


Takaisin uutisiin
Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito