Uutiset

EtusivuTeatteri » Uutiset

ÄÄNIKIRJA NYT SAATAVANA



ÄÄNIKIRJA NYT SAATAVANA

Pyynikin kesäteatterissa esitetään tänä kesänä Veera Niemisen suosittuun esikoiskirjaan pohjautuva Avioliittosimulaattori-komedia. Kirja ilmestyi vuonna 2013 ja nyt teos on saatavilla myös äänikirjana.


Pyynikin kesäteatterilla äänikirja on myynnissä esityksen käsiohjelman kanssa viidentoista euron hintaan. Lukijana toimii Miia Selin, joka nähdään myös Avioliittosimulaattori-esityksessä.

 

60-VUOTISJUHLAA

Äänikirja täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Alkujaan äänikirjat tehtiin aikuisena näkönsä menettäneiden, erityisesti sotasokeiden tarpeisiin, jotka eivät hallinneet pistekirjoitusta. Nykyisin äänikirjoja on saatavilla tietokirjoista kaunokirjallisuuteen ja lastenkirjoihin. Äänikirjat ovat käteviä esimerkiksi pitkillä automatkoilla.


Myös Pyynikin kesäteatteri juhlii tänä kesänä 60-vuotista taivaltaan. Kesäteatteriesitykset Joselininniemessä Tampereella alkoi jo vuonna 1948 ja vuodesta 1955 alkaen toimintaa on pyöritetty Pyynikin kesäteatterin nimellä.

Ohjelmistovalinnat ovat alusta asti muodostuneet pääasiassa kotimaisesta draamasta ja komediasta. Pyynikillä on nähty muun muassa Aleksis Kiven, Minna Canthin, Jalmari Finnen, Kalle Holmbergin, Väinö Linnan, Kalle Päätalon ja Hella Wuolijoen teoksia.
Kesän 2015 Avioliittosimulaattori jatkaa kotimaisten näytelmien laatulinjaa.


Takaisin uutisiin
Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito